meeripaakko e1786525989332

Kohti laboratoriotuotettua ja geenimanipuloitua ruokaa?

Onko tarkoituksena ajaa puhdas kotimainen ruoantuotanto ja tuottajat tarkoituksellisesti ahdinkoon? Poliittisilla päätöksillä aiheutetaan siis tilanne, jossa perinteisen tuotannon jatkamiselle ei löydy edellytyksiä.

Jos Luonnonvarakeskusta koskeva kirjoitus herätti ajatuksia, niin tämä saattaa nostattaa niskavillat pystyyn. Olen oikeasti huolissani siitä, mihin suuntaan ruoantuotantoamme ollaan viemässä ja tätä kirjoittaessa sain jälleen kuulla yhden navetan tyhjentyneen eläimistä.

Solumaatalous on siis ruoantuotannon muoto, jossa eläin- tai kasvisoluja kasvatetaan bioreaktorissa ilman perinteistä maanviljelyä tai karjankasvatusta. Tuotantoon kuuluvat esimerkiksi laboratoriossa kasvatettu liha, soluista tuotetut maidon proteiinit, kasvisoluviljelmät sekä muut bioteknologisesti tuotetut elintarvikkeet.

Mihin tätä sitten tarvitaan? Vastaus kuulostaa olevan jälleen – kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen. Entä kuka tätä sitten tutkii? Mukana ovat muun muassa VTT, Luke ja Helsingin Yliopisto. Rahoitus tulee Maa- ja metsätalousministeriöltä sekä Business Finlandilta, eli valtiolta.

Onko tarkoituksena ajaa puhdas kotimainen ruoantuotanto ja tuottajat tarkoituksellisesti ahdinkoon? Poliittisilla päätöksillä aiheutetaan siis tilanne, jossa perinteisen tuotannon jatkamiselle ei löydy edellytyksiä. Ja mitkähän mahtavat olla terveysvaikutukset tällaisella ruoalla todellisuudessa? Pitkäaikaisia tutkimuksia ei tietenkään vielä voi olla, mutta kyseenalaistan kyllä tämän kokonaisuudessaan. Terveellisyyttä varmasti tutkitaan, mutta tulosten luotettavuus riippuu paljon siitä, kuka tutkimuksen rahoittaa tai tilaa. Eikö tupakkaakin aikoinaan markkinoitu terveystuotteena ja ihan lääkäreiden toimesta?

Lisäksi EU:ssa on jo useamman vuoden ajan valmisteltu uutta lainsäädäntöä, jolla on tarkoitus helpottaa geenimanipuloitujen kasvien markkinoillepääsyä. Lainsäädäntö etenee, sillä EU:n neuvosto on päässyt yhteisymmärrykseen omasta kannastaan. EU on muuttamassa myös sääntelyään koskien uusia kasvien geenimuokkaustekniikoita eli niin sanottuja uusia genomitekniikoita (NGT). Osa uusilla menetelmillä manipuloiduista kasveista rinnastetaan jatkossa siis tavanomaisiin kasveihin, jolloin niiltä poistetaan tiukat perinteiset GMO-merkinnät ja lupamenettelyt.

Eläimistä saatavia tuotteita ei nytkään tarvitse merkitä, vaikka eläintä olisi ruokittu muuntogeenisellä rehulla. Ruokaviraston mukaan ”kaikki rehun sisältämät geenit pilkkoutuvat eläimen aineenvaihdunnassa, myös siirretyt geenit. Muuntogeenisen rehun syöminen ei tee siasta tai sen lihasta muuntogeenistä.” Uskallan olla eri mieltä tästäkin, muistammehan vielä Bovaerin, joka johti eläinten pahoihin kärsimyksiin sekä kuolemiin ja on nyt uudelleen tarkasteltavana Euroopan elintarviketurvallisuusvirastossa.

”Muuntogeenisiä elintarvikkeita ja rehuja ei saa myydä tai markkinoida, ellei niille ole myönnetty lupaa EU:ssa. Kaikki muuntogeeniset ainekset käyvät läpi tiukan hyväksymismenettelyn, joka sisältää muun muassa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) laatiman lausunnon muuntogeenisen tuotteen turvallisuudesta. Hyväksytyt muuntogeeniset ainekset eivät vaikuta haitallisesti ihmisen, eläimen tai ympäristön terveyteen. Ruokavirasto ja Tulli valvovat Suomessa muuntogeenisiä elintarvikkeita ja rehuja.” (Ruokavirasto)

Eli voidaan huomata Bovaerin tapauksessa sekin, että se myytiin meille turvallisena ja ehti jo olla käytössä. Jos tästä ei olisi noussut laajempaa kohua, ei tätä varmastikaan olisi otettu uudelleen arviointiin.
Kuluttajana voit varmuudella ostaa geenimanipuloimattomia tuotteita vain valitsemalla luomutuotteen, sillä uusien muutosten myötä kaikista muunteluista ei tarvitsisi edes ilmoittaa tuotepakkauksissa. Onneksi osa ilmoittaa myös vapaaehtoisesti tuotteen olevan GMO-vapaa.
Tätäkö me todella haluamme? Minä en ainakaan.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *