Kuntapäättäjille myydään datakeskuksista haavekuvia
Datakeskuksille tarvitaan selkeät, valtakunnalliset linjaukset ja tiukat kriteerit valtion tasolta lähtien. Nykyisellään kunnat kilpailevat keskenään ja päättäjät uskovat haavekuviin ilman kunnollista riskien ja haittojen puntarointia.
Kunnissa elää vahva usko siihen, että kansainväliset datakeskusinvestoinnit pelastavat kunnan talouden ja tuovat alueelle elinvoimaa. Raahen kaupunginhallituksen tmaanantain 5.10.2026 päätökset hyväksyä Lumimetsän ja Hummastinvaaran datakeskusten kaavoitusaloitteet osoittavat, että kuntapäättäjät ovat valmiita ryntäämään suuriin hankkeisiin pelkkien haavekuvien voimalla. Vastuullisen päätöksenteon kannalta on erittäin ongelmallista, että näin mittavia päätöksiä viedään eteenpäin sokkona, ilman tietoa lopullisista toimijoista ja loppukäyttäjistä.
Tein kaupunginhallituksen kokouksessa esityksen, ettei kaavoitusaloitteita hyväksytä eikä asemakaavoitusta käynnistetä kummassakaan tapauksessa. Koska esitykseni raukesivat kannattamattomina, jätin molempiin asiakohtiin eriävän mielipiteeni.
Molemmat Raaheen kaavaillut sijoituspaikat ovat vahvasti ongelmallisia. Lumimetsässä jättimäinen datakeskusalue sijoittuisi asutuksen välittömään tuntumaan. Kuten Raahen Seutu uutisoi, suuri osa kyläläisistä vastustaa hanketta. Hummastinvaara puolestaan on laajassa virkistys- ja ulkoilukäytössä, johon kaupunki on itse investoinut merkittävästi veronmaksajien rahoja. Raahessa on lisäksi vireillä kuntalaisaloite datakeskustoiminnan eväämiseksi kaupungissa kokonaan.
Kun todellisia toimijoita ei tunneta, riskien luotettava arviointi on mahdotonta. Vaarana on, että paikallisten asukkaiden arkeen jäävät pysyvät melu-, maisema- ja ympäristöhaitat samalla, kun taloudellinen hyöty karkaa muualle. Myös huoltovarmuus- ja turvallisuusriskit sivuutetaan prosessissa kokonaan.
Kuntapäättäjien kannattaisi nyt kääntää katseensa Muhokselle, jossa suuret lupaukset vaihtuivat nopeasti kriisiksi. Lupa- ja valvontavirasto (LVV) antoi virallisen keskeytyskehotuksen Googlen työmaille Muhoksella ja Kajaanissa, koska yhtiön tytäryhtiö Tuike Finland oli aloittanut massiiviset maarakennustyöt ja pysyvät metsähakkuut ilman lakisääteistä ympäristövaikutusten arviointia (YVA).
Muhoksella ehdittiin kaataa luvatta jopa 330 hehtaaria metsää. Tapaus osoittaa, etteivät kansainväliset teknologiajätitkään kunnioita suomalaista lainsäädäntöä tai paikallista ympäristöä silloin, kun niillä on kiire edistää omia hankkeitaan. Jos Muhoksen kaltainen kriisi voi tapahtua Googlen kanssa, hädin tuskin uskallan ajatella, mitä voi tapahtua Raahessa, jossa tulevasta operaattorista ei ole vielä mitään takeita.
Datakeskushankkeiden yhteydessä poliitikoille maalaillaan haavekuvia sadoista pysyvistä työpaikoista ja kiinteistöverotuloista. Todellisuudessa investointivaiheen maarakennustyöt työllistävät vain hetkellisesti ja suuri osa rakennustyövoimasta sekä -elementeistä tuodaan usein ulkomailta. Kun keskukset valmistuvat, niiden valvontakin voidaan hoitaa pitkälti etänä, eikä avainhenkilöitä rekrytoida Suomesta. Myös verotulot ovat osoittautuneet pelkäksi silmälumeeksi. Kansainväliset yhtiöt minimoivat veronsa tehokkaalla verosuunnittelulla. Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikurakin on ilmaissut huolensa siitä, että datakeskukset tuottavat valtiolle hyvin vähän verotuloja. Suomen luonnonvaroja ja infrastruktuuria hyödynnetään, mutta taloudellinen hyöty valuu suoraan ulkomaille. Lisäksi kiinteistöverojen kasvu vähentää kaupungin saamia valtionosuuksia, jolloin kunnan nettotulot voivat jäädä olemattomiksi.
Valtakunnallisesti hinta on vieläkin kovempi. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on arvioinut, että hallitsematon datakeskusryntäys ja niiden vaatima massiivinen sähkönsiirtokapasiteetti voivat nostaa sähkön hintaa Suomessa. Pahimmillaan tämä lankeaa suoraan tavallisten suomalaisten kuluttajien maksettavaksi nousevina sähkölaskuina ja siirtomaksuina.
Datakeskuksille tarvitaan selkeät, valtakunnalliset linjaukset ja tiukat kriteerit valtion tasolta lähtien. Nykyisellään kunnat kilpailevat keskenään ja päättäjät uskovat haavekuviin ilman kunnollista riskien ja haittojen puntarointia. Muhoksen tapahtumat ovat osoittaneet, että pelkät lupaukset maisemoinnista tai uusien puiden istuttamisesta jälkikäteen eivät korvaa tuhottua luontoa. Tällä hetkellä kuntapäättäjät ostavat liian helposti pelkkiä haavekuvia ilman todellista riskien ja haittojen puntarointia.
